Vertaistukitoiminta

Luontopolkua eteenpäin -työpajan koulutetut vapaaehtoistyöntekijät toimivat ohjaajina vertaistukitoiminnassa. Vertaistukitoiminnassa pääset kohtaamaan muita samankaltaisessa elämäntilanteessa olevia nuoria. Voit jakaa iloja ja suruja, arkea toisten nuorten kanssa. Vertaisryhmän ohella kauttamme on mahdollista saada myös oma luontokummi, jonka kanssa voit tutustua harrastusmahdollisuuksiin. Vertaistukitoimintaan osallistuminen on maksutonta.

 

Vertaistukiryhmä Tampereen Pettuletut

Etappilehti 1/2017 Tampereen Pettuletut -artikkeli

Retkiryhmä tarjoaa 16-29-vuotiaille Pirkanmaalaisille työttömille nuorille mahdollisuuden tutustua uuteen kaveriporukkaan. Maksuttoman kerhon pääpaino on retkeilyssä, mutta ryhmän jäsenet pääsevät luovasti ideoimaan mielekästä tekemistä. Pettuletut järjestävät ohjelmaa jäsenten toiveita kuunnellen. Yön yli reissujakin silloin tällöin on. Aiempaa retkeilykokemusta ei Pettulettuihin osallistumiseen tarvita.

Menneisiin pidempiin retkiin on kuulunut mm. merikotkien bongaus ja pilkkiretki Pyhäjärvelle, Birgitan polun vaellusretki sekä fillariretki Siuron metsiin. Näiden lisäksi kerho on tehnyt lukuisia päiväretkiä Pirkanmaalla sijaitseviin luontokohteisiin. Tapaamisilla on maksimissaan ollut paikalla noin kymmenen henkeä. Retkiryhmän retkille lainaamme tarvittaessa retkeilyvarusteita.

 

Antanut mulle mielekästä tekemistä, yhteisöllisyyttä, vertaisuutta, rohkeutta ja uskallusta, itsetuntoa. Herätellyt säännöllisesti uinuvia sosiaalisia taitojani, auttanut hankkimaan työtä. Hyviä edullisia ravitsevia ruokareseptejä, vinkkejä mistä saa edullisesti ulkoiluvaatteita ja vaikka mitä. Elämyksiä, kavereita, lieventänyt monia pelkojani, laajentanut elämänpiiriäni, antanut yhden takuuvarman valopilkun jokaiseen viikkoon. Saanut minut huolehtimaan itsestäni paremmin ja ylipäätään kaikkea hauskaa. Olen myös tavannut tosi monenlaisia mielenkiintoisia keskenään hyvin erilaisia ihmisiä, joista kaikkien kanssa en varmaan näkisi muuten vaan, mutta joiden läsnäolosta porukassa iloitsen suuresti. Niin ja saahan Petuissa myös liikuntaa ja raitista ilmaa, mikä on aina kotiin päin.”

 

Toimintaan pääset mukaan ottamalla meihin yhteyttä puhelimitse, sähköpostilla tai Facebookin kautta.

 

Elo-syyskuussa maanantaisin klo 9–11.30 16–29-vuotiaille työttömille nuorille suunnattuja avoimia, maksuttomia aamupaloja.

Lue lisää!

Tapahtumat

Ryhmät

SYKSY 2018

Oman elämän löytöretkeilijä

22.8.–27.9.2018
10 päivää + 4 vrk vaellusleiri

24.10.–29.11.2018
10 päivää + 3 vrk leiri


Vapaita paikkoja voi kysyä myös hakuaikojen ulkopuolella.

Jos kiinnostuit, ota yhteyttä Niinaan.

Projektipäällikkö

Niina Rautiainen
050 560 4710
Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.
kuva niina rautiainen

Yksilöohjaaja

Taru Järvinen
040 766 8459
Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.
kuva taru vulli

Yhteistyötahot

opetusministerion logo
tampereen kaupungin logo
STEA
elinkeino-, liikenne-, ja ympäristökeskus logo
ELLI logo 2016