Retkeilyn perusteet

Metsään mentäessä monilla tulee varmasti ensimmäisenä mieleen, että mitä siellä oikein tarvitsee. Päiväretkien kimppuun pääsee hyvin matalalla kynnyksellä, ilman minkäänlaisia retkeilyvarusteita! Retkeilyharrastus on noussut nopeasti suureksi trendiksi ja sitä markkinoidaan erittäin paljon, joten ihmisille voi jäädä helposti sellainen kuva, että rahaa pitää olla vino pino, jotta metsään pääsee. 

Näin ei kuitenkaan ole! Me käytämme monesti sellaista ajatusta, että “metsässä on myös liikuttu erittäin paljon ennenkin, eikä aikoinaan ollut tietoa edes vaikkapa kumisaappaista, saatika sitten Gore-Tex-kalvoista ja hienoista teltoista.” Tosin nämä nykyaikaiset varusteet saattavat lisäävät retkeilyn mukavuutta ja mahdollistavat haastavampia reissuja, mutta nämä seikat tulevat monesti kuvioihin, kun harrastukseen on karttunut jo enemmän kokemusta ja retkeilijä tiedostaa, minkä tyyppistä retkeilyä juuri itse haluaa. Esimerkiksi viikonloppureissu Seitsemisen kansallispuistossa vaatii paljon vähemmän varustetta, kuin jäätikön yli hiihtäminen Grönlannissa.

Päiväreissulle kesäisin tarvitset käytännössä vain ulkoiluvaatteet, joiden ei tarvitse olla mitenkään retkeilyyn suunniteltuja. Lähinnä sellaisilla vaatteilla pääsee alkuun, joiden likaantuminen ei haittaa ja joilla pysyt lämpimänä.

Tärkeintä retkeilyn alussa on tutustua kohteeseen ja sen mahdollisiin palveluihin. Tampereen läheltä löydät paljon mahdollisia retkeilykohteita, jotka ovat erittäin hyvin merkitty.

Retkeilyssä voi käyttää apuna erilaisia karttamobiilisovelluksia, mutta niihin ei pidä koskaan luottaa täysin, koska kännykkä voi aina mennä pimeäksi, eikä kuuluvuutta ole kaikilla alueilla. Tiimimme suositteleekin kartan ja kompassin käyttöä aina, varsinkin jos lähtee pidemmälle taipaleelle. 

Retkellä kannattaa ottaa seuraavia asioita huomioon

Jos juomavesipisteitä ei ole, miten hoidat veden saannin? Nykyään on olemassa erilaisia vesifilttereitä ja vedenpuhdistustabletteja, mutta tiimimme kokemusten mukaan puhtainta vettä saa aina keittämällä vettä n. 5 minuuttia. Vettä kannattaa ottaa mahdollisuuksien mukaan virtaavasta kohdasta, missä vesi ei seiso paikallaan. 

Kesällä veden ottamisessa pitää olla tarkkana myös sinilevätilanteen suhteen, sitä ei nimittäin saa millään konstein poistettua vedestä, eikä tällaista vettä voi käyttää mihinkään tarkoitukseen, paitsi nuotion/tulipalon sammuttamiseen hätätapauksessa.

Talvella lumesta voi sulattaa ja keittää juomavettä. Järven jäältä saat yleensä puhtainta lunta, ilman havunneulasia sun muita lisämausteita. Lumen puhtaus on kuitenkin aina syytä tarkistaa, jottei siinä ole esimerkiksi eläinten ulostetta. Ota kuitenkin huomioon, että lumen sulattaminen on erittäin työlästä ja aikaa vievää hommaa. Mikäli liikut vesistöjen lähellä ja sinulla on välineet tehdä jäähän reikä, niin avannon kautta on huomattavasti nopeampaa saada juomavettä.

Tarkista alueesi ajantasainen metsäpalo- ja nurmikkopalovaroitustilanne täältä:
https://www.ilmatieteenlaitos.fi/metsapalovaroitukset

Miten toimia, jos metsäpalovaroitukset on voimassa:
Avotulta ei saa tehdä missään muodossa. Metsäpalovaroituksen aikana tulen voi kuitenkin tehdä tupien ja keittokatosten hormillisiin tulisijoihin.

Tämä asia kannattaa ottaa huomioon myös ruoan valmistusta silmällä pitäen. Tällä hetkellä esimerkiksi trangia on retkikeitin, jolla saa tehdä ruokaa myös metsäpalovaroituksen ollessa voimassa, kun taas risukeitin luokitellaan avotuleksi.

Poikkeukset ja lähteet:
https://www.metsa.fi/maat-ja-vedet/luvat/tulenteko-ja-puunottoluvat/
https://www.luontoon.fi/retkeilynabc/varusteet/retkikeittimet/puukeittimet

Saat yöpyä ja oleskella tilapäisesti alueilla, missä liikkuminen on muutenkin sallittua.

Kansallispuistoissa ja luonnonsuojelualueilla ei päde jokamiehenoikeudet, joten joudut etukäteen ottamaan selvää, missä saat majoittua. Eri retkeilypaikoista löytyy netistä paljon tietoa, missä ja miten saa yöpyä. Meiltä tulee vielä paketti lähiretkikohteista Tampereella, ole siis kuulolla! 

Jokamiehenoikeudet voivat monelle tuntua itsestäänselvyydeltä, mutta tämä on hyvin harvinaista maailmalla, joten me Suomessa olemme etuoikeutettuja hyödyntämään luontoa hyvin paljon vapaammin, kuin muualla maailmassa. Esimerkiksi marjastus ja sienestys ei ole läheskään yhtä yksinkertaista kuin tällä Pohjoismaissa.

Eräsampon Teemu on kuullut tarinan italialaisesta vaihto-oppilaasta, joka pelkäsi kovasti, kun isäntäperhe vei hänet sienestämään. Hän siis luuli, että siinä rikotaan ankarasti lakia, kun metsästä haetaan sieniä ja niistä tehdään ruokaa kotona.

Tulenteko Suomessa on puolestaan tarkasti rajattua toimintaa. Avotulen saa siis tehdä, vain ja ainoastaan merkityille virallisille tulentekopaikoille, jotka löytyvät kartasta. Poikkeuksia toki löytyy myös tähän sääntöön, täältä löydät lisäinfoa: https://www.metsa.fi/maat-ja-vedet/luvat/tulenteko-ja-puunottoluvat/

Täältä löydät kattavan paketin jokamiehenoikeuksista:

https://www.luontoon.fi/jokamiehenoikeudet

Päiväreissuilla pärjää helposti tuoreillakin eväillä, mikäli niiden kantaminen ei ole ongelma. Helposti pilaantuvia tuotteita kannattaa kuitenki välttää. Toki tämä on aina tilannekohtaista, ja kuumina päivinä kannattaa miettiä säilyykö liha- ja maitotuotteet hyvänä iltaan asti. Syksyllä lämpötilan ollessa +5 tienoilla olemme käytännössä jääkaappilämpötilassa, mikä taas parantaa tuoretavaran säilyvyyttä merkittävästi.

Pidemmille reissuille tiimimme tykkää itse kuivata ruoat, ja näin vähentää huomattavasti niiden painoa ja tilavuutta, sekä pienentää pilaantumisriskiä. Jotkin tuotteet voivat kuivattuna säilyä jopa puolesta vuodesta vuoteen asti! Toki mitä pidempään kuivatuotetta säilyttää, alkavat ravintoarvot pikkuhiljaa hiipua, joten koko vuoden ruokia ei kannata kuivata varastoon valmiiksi. 

Kuivaaminen voi tuntua alkuun työläältä ja monimutkaiselta prosessilta, mutta sitä se ei kuitenkaan ole ja virheistä oppii. Eräsampon Teemu on muun muassa ihmetellyt homeista peruna- ja papupussia tunturissa muutaman kerran. Myös tämän takia alkuun tuli varauduttua hieman extra rualla. Tiimin Inari puolestaan hehkuttaa kuivattujen hedelmien parhautta, sillä parempaa välipalaa saa hakea.

Voit kuivata lähes mitä tahansa – lihaa, kasviksia, juustoja, kastikkeita, keittoja, pataruoka… Lista on lähes loputon ja mielikuvitus on rajana.

Lisätietoa kuivauksesta:
https://www.luontoon.fi/retkeilynabc/retkiruoka/retkiruokaakuivaamalla

Erittäin laaja retkeilyn ABC löytyy täältä:

www.luontoon.fi