Etapin Luontopolku juhlistaa tänä vuonna 10-vuotista taivaltaan, minkä kunniaksi julkaisemme loppuvuoden aikana luontopolkulaisten kokemuksia tarinamuodossa.
Yhtäkkiä havahdun keskeltä mäntyjä. Olen hetken aivan yksin. Pakkasta on täydelliset kaksi astetta, ja jäätynyt sammalpeite rapisee askelten alla. Luntakin on hieman. Hetki pysähtyy ja tunnen sen rauhana rinnalla. Kasvoille muodostuu virne. Tän täytyy siis olla joku juttu!
Etsin havuja kaatuneista puista. Niitä löytyykin ja palaan leiriin. Rakennamme ulkomajoitusta ja kaikki tuntuvat nauttivan luonnossa puuhastelusta. Majoituksemme alkaa muodostumaan ja siitä on tulossa upea. Kohta on jo pimeää. Illan tullen pääsemme upeaan korsusaunaan.
Pukeutuessa saunan lämpö vaihtuu raikkauteen, sillä raikas tuuli käy sisään juoksuhaudan avoimesta päädystä. Ääripäät herättävät eloon.
Iltapalan jälkeen suuntaamme kohti rakentamiamme majoituksia. Leirimme on neljälle hengelle, ja sen keskellä lämmittää tuli. Osa meistä yöpyy yksityisissä pikku majoissaan ja muut puolestaan tunnelmallisessa aitassa.
Asetumme nukkumaan. Nuotion lämpö sulattaa havuja, ja yhden yötoverin tila alkaa käydä liian sateiseksi. Hänen täytyy jättää leiri ja suunnata aittaan yöksi. Leirimme kokee toisen menetyksen, kun nuotio ja tuuli tekevät yhteistyötä savustaessaan hänen olonsa liian tukalaksi. Jäljelle jää kaksi. Toinen on kohta jo unessa. Tuplamakuupussi ja majan reunasta löytyvä happiaukko takaavat mukavat yöunet. Minä puolestani vielä nautin nuotiosta. Ei ole kiire. Viimein siirryn telttaani ja sujahdan makuupussiin.
"Tänä yönä olen yksin, mutta en tunne yksinäisyyttä."
Uni tulee hetkeksi, mutta pian huomaan, että makuupussini ei riitä lämmittämään minua. Teltta on myös liian kaukana nuotiosta kipinöiden takia. Pukeudun ja siirryn lähemmäs nuotiota. Istun alas ja jään tuijottamaan liekkejä. Koen tämän tapahtumasarjan tärkeäksi, ja se saa puhdistavan merkityksen. Tuli! Elämä tuntuu helpolta. Päätän valvoa yön lisäillen puita. Tänä yönä olen yksin, mutta en tunne yksinäisyyttä. Haen vajasta lisää puita. Pimeässä on jotenkin turvallisen tuntuista tallustaa. Istun nuotion vieressä läpi yön. Liekit värjäytyvät jo sinertäviksi ja jopa violetin sävyjä voi havaita. Hiillos kasvaa yön aikana kauniiksi hehkuksi. Siinä on mahtava voima. Pian saapuu aamu.
Seuraavana päivänä suuntaamme Seitsemisen kansallispuistoon patikoimaan. Evästämme nuotiopaikalla ja herkuttelemme kermavaahdolla, josta onkin muodostunut retkieväiden ykkönen ryhmässämme. Ihastelemme kiertyneitä keloja ja arvuuttelemme Karhukiven mysteeriä. Patikan päätteeksi aurinkokin pilkahtelee puiden takaa luoden kauniin valon aarnimetsän laitamille. Hämärän laskeutuessa saavumme autolle. Valvottu yö on jättänyt jälkensä ja nukahdan liikkuvaan auton. Illalla ihailemme Linnunrataa ja syömme kardemummalla maustettuja pannukakkuja. Nukun yön syvässä levossa.
Leiri loppuu ja suuntaamme kaupunkiin. Ryhmästä on tullut tiivis ja läheinen. Kotiin on helppo palata, sillä mukaan jäi paljon.
Matias Riekkola
Luontopolun entinen työkokeilija
